Kun kotiin tuotava fysioterapia, hoidolliset palvelut ja ikääntyvien elämää helpottavat arjen tukipalvelut toimivat hyvin, näkyy se ennen kaikkea asiakastyytyväisyydessä.
FysioSeniorin ja KotiSeniorin vuoden 2026 asiakastyytyväisyyskyselyyn vastasi yhteensä yli 100 asiakastamme sekä heidän läheistään. Tulokset kertovat vahvasti, että asiakkaat arvostavat erityisesti ammattitaitoa, kiireettömiä kohtaamisia, luotettavuutta sekä sitä, että palvelu tulee sinne, missä arki oikeasti tapahtuu – eli kotiin tai hoivakotiin.
Ammattitaitoisten kotikäyntien arvostus on suurta
Palvelun valinnassa tärkeimmiksi tekijöiksi nousivat erityisesti:
- Kotikäyntien mahdollisuus
- Ammatillinen osaaminen
- Luotettavuus
- Ammattitaito muistisairauksissa
- Kiireetön ja inhimillinen kohtaaminen
Asiakkaamme kuvailivat päätyneensä meidän palveluihimme esimerkiksi näistä syistä:
”On tärkeää, että palvelun saa kotiin.”
”Kotikäynnit on hyvä juttu huonosti liikkuville henkilöille.”
”Kun jo nimessäkin on sana Senior, luotin, että teillä varmasti on paras tieto ja taito senioreille. Ja niin onkin.”
Henkilökunta ammattitaitoista ja helposti lähestyttävää
Asiakastyytyväisyyskyselyssä viestintää, luotettavuutta ja hoitotilanteiden laatua arvioitiin asteikolla 1–5. Kokonaistulokseksi muodostui erinomainen keskiarvo 4,6 / 5.
Parhaat arviot saivat erityisesti:
- Positiivinen ja kannustava työote – 4,7 / 5
- Ammattitaito ja asiantuntemus – 4,6 / 5
- Luotettavuus – 4,6 / 5
- Selkeä ja avoin kommunikointi – 4,6 / 5
Asiakkaiden kommenteissa toistuivat samat asiat:
”Ystävällinen ja asiantunteva palvelu.”
”Luotettavuus sekä korkealaatuinen kohtaaminen asiakkaan ja omaisen kanssa.”
”Fysioterapeutti antaa aikaa eikä kiirehdi hoidon aikana.”
Muistisairaiden asiakkaiden läheiset arvostavat yhteydenpitoa ja tuttuja ammattilaisia
Erityisesti muistisairaiden asiakkaiden läheiset nostivat esiin sen, kuinka tärkeää tuttu fysioterapeutti ja jatkuvuus omaisten kanssa on. Moni kertoi, että fysioterapeutin käynnit eivät tuo pelkkää kuntoutusta, vaan myös iloa, virikkeitä ja turvallisuuden tunnetta arkeen.
”Käynnit tuovat vaihtelua muistisairaan viikkoon, läheiseni odottaa käyntejä. Meillä on sama fysioterapeutti, eikä se vaihdu.”
”On erinomaista, että hoitaja lähettää viestin ulkoilun jälkeen omaiselle ja kertoo, miten kaikki on sujunut. Se on tärkeää.”
”Mieheni on aina iloinen terapeutin tulosta, vaikka ei ole enää puhekykyinen. Käynnit merkitsevät paljon.”
NPS-luku 75 kertoo vahvasta luottamuksesta
Yksi asiakastyytyväisyyden tärkeimmistä mittareista on suositteluhalukkuus. NPS-tulokseksi muodostui erinomainen 75. Tämä kertoo vahvasta luottamuksesta palveluun sekä siitä, että asiakkaat kokevat saavansa aidosti apua arkeensa.
Työmme perustuu siihen, että jokainen asiakas kohdataan yksilönä omassa arjessaan ja omilla tarpeillaan. Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset vahvistavat, että tällä tiellä kannattaa jatkaa.
Kiitos jokaiselle asiakkaalle ja läheiselle palautteesta sekä siitä, että saamme olla mukana tukemassa turvallisempaa ja toimintakykyisempää arkea.