Lantionpohjan toimintahäiriöt ovat usein hyvin henkilökohtainen asia. Hoitoon saatetaan hakeutua vasta vaivan jatkuttua jo pidemmän aikaa. Erikoistuneen fysioterapeutin vastaanotolla luomme asiakkaalle turvallisen ilmapiirin vaivan hoitoon ja kartoitamme tilanteen kokonaisvaltaisesti.
Lantionpohjan fysioterapia auttaa sinua pääsemään eroon vaivoista, joita esiintyy suurimmalla osalla aikuisväestöstä jossakin elämän vaiheessa. Fysioterapiasta saadaan hyötyä suurimpaan osaan lantionpohjan alueen ongelmista. Fysioterapiaan kannattaa hakeutua, sillä monet alueen ongelmat voivat oireilla vain lievästi, vaikka kuntoutukseen olisi suuri tarve. Lihasten ja toimintojen tunnistaminen ei ole aina helppoa, joten oireet saattavat jatkua pitkään ilman oikean diagnoosin saamista.
Vaivojen taustalla useampia syitä
Lantionpohjan laskeumat ovat yleisiä raskauden ja ikääntymisen myötä tulevia muutoksia, joihin fysioterapian keinoin voidaan vaikuttaa.
Lantionpohjan toimintahäiriöitä syntyy muun muassa raskauden, synnytyksen ja ikääntymisen seurauksena, kun lantionpohjassa tapahtuu lihas-, sidekudos- ja hermostollisia muutoksia. Kudosten venyttymisen ohella myös lantionpohjan lihasten yliaktiivisuus, jota esiintyy erityisesti intensiivistä liikuntaa harrastavilla nuorilla aikuisilla, voi aiheuttaa ikäviä oireita kuten kipuja ja lihasten hallinnan vaikeutta.
Häiriöt lantionpohjan toiminnassa voivat heijastua myös seksuaalitoimintoihin alueen yliherkistymisen tai tunnottomuuden myötä.
Lantionpohjan toimintahäiriöihin kuuluvat:
- Virtsan- ja ulosteenpidätysongelmat
- Ummetus
- Tunnottomuusongelmat
- Kipu- ja jännitystilat
- Kohdun-, virtsarakon-, tai peräsuolen laskeumat
- Eturauhasvaivat
- Seksuaaliset ongelmat
Käänny luottamuksella puoleemme
Lantionpohjan fysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti tutustuu jokaiseen asiakkaaseen yksilöllisesti huolellisen haastattelun kautta. Fysioterapiassa keskitytään lantionpohjan lihasten tunnistamiseen, minkä jälkeen siirrytään varsinaisiin lihasvoimaharjoitteisiin.
Säännöllisellä ohjatulla harjoittelulla on saatu positiivisia tuloksia niin toimintahäiriöiden hoidossa kuin ryhdin ja alaselän kiputilojen parantamisessa. Asiakas saa myös harjoitteluohjeet kotiin.
Lantionpohjan lihasten tunnistamisessa ja harjoittelussa voidaan käyttää biopalaute- eli EMG-laitetta. Laitteen avulla asiakas saa tärkeää tietoa lantionpohjan lihasten aktivoitumisesta ja rentoutumisesta. Laitteen käyttö ei aiheuta kipua.
Varaa aika vastaanotolle varauskalenteristamme tai kysy lisää lantionpohjafysioterapiaan erikoistuneelta fysioterapeutiltamme.
Laura Rantala
Vastuufysioterapeutti
Erikoistumisala: Lantionpohjan toimintahäiriöt, äitiysfysioterapeutti
Puh: 044 224 0034
etunimi.sukunimi@fysiosenior.fi